Mika

Klo 19:34 Mika oli valmis harkitsemaan itsemurhaa. Hän oli selannut viikontakaisesta lehdestä jo tekstin hautakiveensä, vaikka tiesi, ettei hänen vanhemmillaan olisi varaa maksaa hautakiveä. Häntä hävetti niin kovasti hänen perheensä köyhyys, että hän ajatteli (sekopää), ettei ollut väliä elääkö vaiko kuolla. Hän kuunteli sireenejä kaupungilla ja mietti, olisiko ambulanssi paikalla seuraavana päivänä vai viikon päästä. Hän avasi lääkepurkin ja rukoili: "Anna tämän annoksen riittää." Hän nappasi napit suuhunsa ja työnsi niiden päälle vettä. Häntä ei pelottanut lainkaan.

Naapuri oli tiukasti uppoutunut jalkapallopeliin. Hän oli autuaan tietämätön, että Mika makasi jo sätkivänä lattialla. "Juoskaa, hullut, juoskaa", naapuri huusi pää punaisena. Mika sätki lattialla ja tokkura alkoi tehota. Viimeisenä rukouksenaan Mika huokasi: "Jumala, anna anteeksi syntini." Seuraavana aamuna Mika heräsi nukuttuaan 12 tuntia lapsen viatonta unta. Hän nousi lattialta, katsahti kelloon ja kokeili kalloaan: "Saatana, mikä morkkis. Ostaisi uuden kanin." Sitten hän katsahti pilleripurkkiin ja tajusi: "Olen elossa. Miksi helvetissä minä olen yhä elossa." Ja hän suuttui siitä alkuun, ja sitten hän avasi telkkarin. Joku pornotähti tanssi sädetikun kanssa, ja Mika ajatteli: "Onpa kaunis aamu. Taidan istua tässä jonkin aikaa."

Kun kello tuli yksi iltapäivällä, Mika jaksoi jo käydä suihkussa. "Olkoon. Elämä on elettäväksi annettu." Mika pyyhki hiuksensa pyyhkeeseen ja pullisteli peilin edessä. Naapuri hakkasi vaimonsa kalloa seinään. Mika soitti paikalle poliisin ajatellen: "Jos kerran jäin henkiin, niin voin antaa jotakin tuon naisen elämän edestä." Tosi asiassa Jumala, joka ei ollut antanut Mikan kuolla, ajatteli Mikan puolesta, että "Soita saatana se poliisi, jos tahdot olla elossa vielä huomennakin." Elämänvietti yllätti Mikan. Hän ei pelännyt enää kuolemaa. Hän soitti poliisille.

Kello kaksi iltapäivällä poliisi oli kerrostalon pihassa. He koputtivat Mikan oveen: "Missä se naisenhakkaaja on?" Poliisit näyttivät siltä, että Mika saisi painua alimpaan helvettiin. Mika viittoi naapurin ovea. Hän ei oikeastaan tiennyt, miksi teki mitä teki. Hän vain teki. Hän oli kai jotenkin värväytynyt liittoon Jumalan kanssa ja tahtoi oikeuden tapahtuvan. Siksi hän jotenkin toivoi sisimmässään, että naapurin nainen olisi vielä hengissä. Poliisit koputtivat naapurin oveen. Juoppo mies parrassa avasi oven: "Mitä helvettiä." Mies katsahti Mikaan. Mika katsoi takaisin. "Minä saatana sinua pelkää", hän sanoi katseellaan. Poliisit pyysivät päästä sisään asuntoon. Nainen löytyi hakattuna olohuoneesta. Naapuri sai syytteen pahoinpitelystä.

Viikko meni. Mitään juuri ei tapahtunut. Mika katsoi ostoskanavaa, söi kananugetteja ja keitteli kahvia kolmen tunnin välein. Astiat kerääntyivät tiskialtaaseen ja joskun hän nukahteli sohvalle. Naapuri oli vaipunut synkkyyteen. Häntä harmitti ja hän potki seiniä. Mika sääti volumea suuremmalle. Hän istui osan ajasta avuttomana sohvallaan ajatellen, että maailma on totta ja Jumala harhaa. Sitten hän muisti pilleri-iltansa ja tyynnytti itsensä ajatuksella, että hänen elämällään vielä oli tarkoitus. Hän käytti mielikuvitusta apuna: "Kahtasataa poliiseja karkuun. Juoppo naapuri ei koskaan saa selville yksityiskohtaisia tietoja tästä tai aiemmasta tai tulevasta." Mitä se tarkoitti? Mika ei itsekään tiennyt.

Tuli sitten satumainen ohjelma televisiosta. Mika katseli pornoa, minkä sielu sieti. Lopulta hän meni kiimaisena kellariin runkkaamaan lasten peräreikiä ajatellen: "Taivas. Porno. Maailman ihanin lahja, mitä voi saada. Alastomuus. Luonnontila. Tämän rinnalla Jumalan unet ovat halpa pila." Mika runkkasi ja runkkasi ja runkkasi ja runkkasi. Lopulta hän koki olevansa maailmankaikkeuden luojan rinnalla aivan yhtä tärkeä ja kyvykäs olento. Naiset keräilivät kunnian rippeitään. Lapset pidättelivät kyyneleitään. Mika leijaili taivaissa: helvetin enkeleiden taivaissa.

Unohtui pilleripurkki. Unohtui naapurin akka. Mika teki sovun naapurin juopon kanssa. Hyvä veli-kerho tuntui paremmalta ja oli syytä pyytää arvon mieheltä anteeksi. "Kutsu minutkin. Niin hakataan yhdessä", Mika sanoi naapurille. Naapuri hyväksyi anteeksipyynnön. Mutta nainen ei koskaan tullut takaisin. Naapuri kuoli seuraavana talvena. Mika liiteli yön taivaissa, kunnes taas aamulla kaatui sohvalleen katselemaan pornoa. Joskus hän soitti ystävälleen ja koetti saada kyytiä jonnekin. Kukaan ei tullut. Kukaan ei välittänyt. Naapuri veti viinaa. Mikalla ei ollut ketään. Hän mietti taas pillereitä.

Jumala katseli taivaistaan avaruudesta Mikaa ja koetti jotenkin kertoa hänelle, Mikalle, että edelleen rakasti Mikaa. Mika luukutti musiikkia ja pelasi matopeliä. Jumala lopulta kaikista yrityksistään pettyneenä kääntyi yläkerran Liisan puoleen ja sanoi Liisalle: "Tervehdi Mikaa aina, kun näet häntä. Oli se kaupassa tai iltalenkin jälkeen ulko-ovella." Liisa otti todesta vastaan Jumalan lähettämän viestin. Häntä pelotti, että Mika rakastuisi häneen, mutta hän tahtoi totella. Seuraavana aamuna, kun Liisa lähti töihin, hän näki Mikan tulevan ulos asunnostaan. "Huomenta", Liisa sanoi. Mika katsahti, oli ymmällään ja sopersi takaisin: "Huomenta."

Liisa, joka oli väsynyt elämään, sai voimansa takaisin. Hän ylitti itsensä jokaikinen kerta nähdessään Mikan, ja hänestä alkoi tuntua, että hän oli enkeli. Tottakai Mika rakastui Liisaan, mutta Liisa piti matalaa profiilia, pidättyi tervedykseen, eikä kutsunut Mikaa sohvalleen hivelemään itseään. Hän oli ystävällinen, mutta ei aneleva. Mika alkoi tuntea kerrostalon omaksi kodikseen, koska Liisa joka päivä tervehti häntä. Jotenkin he kaksi solmivat salaisen sopimuksen, että kaikesta helvetistä huolimatta, kaikesta maailman saatanallisesta itsetuhoisuudesta huolimatta, oli olemassa Jumala, joka antoi hymyn, unelman ja tulevaisuuden.

Kiitos, Jeesus.