Häntä emme tunne - valtionvihollinen

Klo 07:16

Häntä emme tunne, sillä kuka hänet tahtoisi tuntea: lihava mies, joka pani äitiään riittävän kauan, kunnes menetti järkensä. Häntä emme tunne. Kuinka tuntisimme, kun hän kulkee yössä kuin varas, yhä edelleen luullen olevansa äitinsä kaikista paras pano. Niin, sanotaanko kaikki ne vuolaat suudelmat, jotka äitinsä hänelle antoi, kiitellen poikaansa, kiitellen ja vetäen käteen aina, kun poika ei sattunut olemaan paikalla.

Häntä emme tunne. Kuinka tuntisimme, koska jos tuntisimme, tuntisimme myös sen salaisuuden, jota hän kantaa sisällään, emmekä tahdo siitä mitään tietää. Tietäisimmekö muka omasta tahdostamme ne kosteat kiimaiset illat, kun hänen siskonsa aneli ja aneli, kunnes hän ei enää jaksanut enempää, jonka jälkeen siskonsa vannoi kostavansa elämänsä loppuun saakka tämä kauhea epäkohta hänen elämässään, loukkaus, jota sisko ei voi unohtaa: torjunta.

Häntä emme tunne. Miksi tuntisimme? Tulisiko hän eteen, kuin rotta, joka osaa puhua vain varkauksien kieltä. Koska puhua ei osaa edes tervehdystäkään, saati ystävällisyyttä, tai edes yritystä ystävällisyyteen, niin hän tulee eteen, ja lyö, jonka jälkeen hän sanoo: "Minä olen puhunut." Miksi siis tuntisimme? Pakottaisiko hän meidät tuntemaan itsensä? Ja jos pakottaisi, tuntisimmeko hänet, koska hän uhkaa henkiinjäämistämme, vai ihan omasta tahdosta, koska tahdomme hänet tuntea?

Emme tunne häntä. Emmekä tule tuntemaankaan. Hän on varjo vain siitä, mitä ihminen lapsena on. Se pieni pelkäävä poika jossakin nurkassa odottamassa, että sikojen syöttöallas täytettäisiin ja saisi hetken irrotuksen arjestaan: vanhempiensa kuristavasta otteesta, jokaisesta vihan päivästä, vihan aamusta ja vihan illasta: kaikista äkäisistä öykkäröinneistä, solvaavista ja sivaltavista sanoista: pakotuksesta, väkivallasta, halusta hallita ja alistaa. Ei, me emme tunne häntä, mutta tunnemme hänen isänsä ja äitinsä. Yksi katse siihen ruhoon riittää.

Klo 07:27

Häntä emme tunne. Hän ei hallitse himoaan. On täysin kykenemätön käsittämään, mistä elämässä on kyse. Hän on edelleen se isin pikkupillu, joka vetää verkkosukkahousut jalkaan ja etsii isiään, vaikka isi on kauan sitten kuopattu. Hän laittaa kynsilakkansa ajatellen, että jotakin kiiltävää, ja jotakin hohdokasta minun elämääni, jonka jälkeen minut joku huolii ja kantaa kotiin. Niin hoitaja sängyn vierelle pitelemään pimppiä sormiensa välissä, kun pelottaa, että elämä muuten jättää. "Pitele vielä. Pitele, ettei pelottaisi." Kuitenkin hänellä on kasvot kiveä, ja tullessaan viimevuosiinsa, hän ei enää muista edes omaa nimeään.

Häntä emme tunne. Hän tanssii illat kapakassa luullen, että elämä voittaa vielä joku päivä. Hän karkaa sinne siitä huolimatta, että hänen isänsä hakkaa hänet illan päätteeksi kuolattuaan telkkarista keinuvia lanteita. Oi, kyllä, hänen isälleen hän on ikuinen pikkuvaimonukke, nukke, joka hänelle annettiin ja vain hänelle. Isälleen, joka on enemmän sotkussa päästään kuin yksikään äitinsä lankarulla, koska äidillänsä sentään pysyi puikot käsissä, mutta tämä isi käsittää, ettei mikään elävä, ei mikään elämä, pysy hänen vaikutuspiirissään sekunttiakaan kauempaa, kuin on ehdottomasti pakko.

Häntä emme tunne. Me nimitämme häntä lutkaksi. Hän on se tuleva äiti lapsille. Se nainen, jonka harteille voi laittaa koko maailman painon. Kestää hän sitä, tai ei. Ja jos häntä hehkuttaa, hän säteilee, eikä säteily ole naisen osa. Naisen osa on tuntea maailman paino, kun mies imee, imee, ja imee, mutta mitä? Mitä mies imee? Mitä mies imee, pysyäkseen hengissä vielä yhden päivän? Ei sentään isänsä hyväksyntää. "Isi katso, minä osaan tappaa kyyhkysiä. Isi, katso, minä osaan ottaa hengiltä varpusen. Isi, katso, minä osaan kaataa maahan naisen. Isi, katso, minä kelpaan tähän maailmaan. Isi, katso."

Häntä emme tunne. Hän suostuu imemään ja antamaan persettä, koska hän tahtoo pysyä hengissä, keinolla millä hyvänsä. Ja hän vetää verkkosukkahousut jalkaan ja menee tanssimaan löytääkseen itselleen elättäjän. Paikka on täynnä miehiä, joilla on yksi mielessään: "Kuka illan päätteeksi ottaa suihin? Kuka on helpoin? Kenestä saisi parhaat kiksit? Kuka on vihaisin? Kuka on rivoin? Kuka on kuvottavin? Kenellä ei vielä ole mitään hajuakaan elämästä maapallolla, tai siinä haisevassa kapakassa, jossa nainen koettaa unohtaa isänsä kullin maun suussaan." Eli seuraava isi. Seuraava kulli. Seuraava järjetön houkka, joka osaa vain tyrkyttää itseään: "Ota minut. Ota minut. Ota minut"

07:37

Kaksi siskoa me tunnemme hyvin. Voi sitä kiimaa. Sitä kiiman määrän. Molemmat ladattuna täyteen. Toinen puree. Toinen nuolee. Toinen kuolaa perään. Tekee kaikkensa. Toista saa hakata. Toisen hakatessa nautinto nousee huippuunsa. Me tunnemme kaksi siskoa. Kumpikaan ei elä kovin kauaa ilman isinsä hyväntahtoista järjettömyyttä. Kumpikaan ei elä ilman taistelua miehestä. Yhdestä miehestä. Yhdestä kainalosta. Yhdestä hetkestä lämpöpatterin valheiden suojissa. Valheiden, jonka jokainen nainen uskoo, kun vain saa ne kuulla. Patteri.

Kaksi siskoa me tunnemme. Toinen on idiootti. Toiselta saa aina kun haluaa. Toinen antaa aina saadakseen lisää miehiä haaremiinsa. Kyllä, me osaamme Raamatun ulkoa edes takaisin: Isabel syötetään koirille kaupungin ulkopuolella ja Raakel antaa jalkavaimon synnyttää lapsensa. Me osaamme tarut. Mutta me emme olleet varautuneet elämään viimeisiä aikoja, kun kaikki tarut puhkeavat elämään. Me tunnemme kaksi siskoa. Ja me toivomme, ettemme olisi maistaneet kuolemaa. Kuoleman pano. Kuoleman se toi, eikä mitään muuta. Me tunnemme oman siskomme. Mutta me emme välitä häntä tuntea. Kiima.

07:43

Mutta me emme tunne miestä. Mies on meille täysin käsittämätön pakkaus. Kuka tuntee miehen? Tunteeko joku miehen? Voiko joku ikinä koskaan tuntea todella miestä? Jos mies tykkää naisesta, se on valtionvihollinen. Jos mies runkkaa yksin kyyneleet silmissä se on nainen. Jos mies kiertää mieluummin kaukaa raiskaukset, kuin istuu samaan pöytään varkaiden kanssa, se on silloin kisuli, kisuli, jota voi vedättää auton perässä, ja lopulta polttaa tulessa. Valtionvihollinen, häntä emme tunne. Valtion tunnemme. Varkaiden, pillujen, joukkoraiskausten, äidin pikkupoikien maailman, jotka odottavat ja odottavat, että pääsevät viimein siihen ikään, että viimeinkin ovat itse niskan päällä. Pelottava mies. Pelottava.

Lapsen maailmaa katsellessa toivoisi tuntevansa miehen. Toivoisi, että pääsisi selville laadun ja määrän erosta. Onko paljon enemmän kuin vähän, mutta hyvää? Onko valtavat määrät enemmän kuin yksi, mutta onnistunut? Onko 6 miljoonaa elävältä mätänevää enemmän kuin yksi tuore ja elinvoimainen? Lapsen maailmaa katsellessa joskus tekisi mieli alkaa puristaa kovaa. Puristaa kovempaa. Puristaa ja pitää kiinni. Ja toivoisi kuulevansa sanan: "Älä anna periksi. Juokse henkesi edestä. Juokse, äläkä koskaan anna saastoille periksi."

Lapsen maailmaa katsellessa, me keskitymme siihen, että kätemme ja jalkamme pysyisivät ristissä. Me rukoilemme voimaa kestää vielä sekuntti katsella lasta. Me rukoilemme voimaa, että kestämme vielä yhden hymyn käymättä kiinni. Me rukoilemme voimaa, että voimme istua kuin ihminen eikä eläin, voimaa seistä suorana eikä madella maassa kuin mato, jonka ainoa työ on kaivaa itsensä maan sisään häpeämään velttouttaan odottaessaan seuraavaa ruumista, jota alkaa kalvaa. Me rukoilemme voimaa, että me pystyisimme pitämään vastarintaa pahalle, kun raha alkaa haista ja meille luvataan mitä tahansa, kaikki mitä maan päällä on, että me voisimme lepuuttaa käsiämme hetken ajan, päästää miekasta irti ja hengittää rauhassa, vailla piinaavaa tietoisuutta, että paha pitää majaa maailmassa.

Mutta ei, me emme anna periksi. Me emme koskaan luovuta. Pahalle emme anna periksi. Me tuhoamme sen, kuin kissan, jota vedättää auton perässä ja lopulta polttaa tulessa. Eikö vain? Me emme voi tuntea miestä. Mutta me tunnemme järjen, joka asuu lihassa. Lihan voima. Lihan kyvyt. Lihan lahjakkuudet. Lihan suurin nautinto: Tiikerit, leijonat, pedot, voimat: "Kuka on voimakkain. Tunnusta! Tunnusta! Kuka on peto! Kuka on suurin! Kuka tuhoaa eniten!" Lihan logiikka. "Huuda kipua, huora!! Huuda, kuin pelkäisit. Huuda pelkoa ja vapise" Mikä on lihan logiikka? Kuka on suurin?

07:55

Häntä emme tunne. Mutta kyllä, jos katsomme tarkkaan, niin hän on äitinsä rattopoika ja isänsä sätkynukke. Jos katsomme oikein tarkkaan peilin kautta, hän on täydellinen kopio isästään: valtionvihollinen.