Oliko tämä tässä?

Jumala sanoo, että olen muka rikkonut sydämiä, jotka minulle annettiin. Minä nauran. Että olisinko. Ja olisinko tehnyt sen tarkoituksella. Totta kai pahuus asuu minussa. Se sama pirullisuus, joka laittoi Eesaun tappamaan Kainin, vai oliko se toisinpäin. Taisi olla toisinpäin. No, joka tapauksessa, pirullisuus. Mutta Jumala sanoo, että se on synti. Minä joudun taas anelemaan parempaa tilaa sydämeeni. Jumala sanoo, että se, jonka sydäntä pitää otteessaan pirullisuus, ei voi rakastaa valoa. Ja minä tahdon rakastaa valoa.

Raamatussa lukee, että "Minä kohdistan iskut itseeni." No, en ole enää niin sinisilmäinen, että kuvittelisin, että pokeria pelataan vain leikkipelimerkeillä. Kyllä tässä on kyseessä, aivan juuri niin, mitä emme sano ääneen, koska maailmansodat ovat olleet ohi 60 vuotta sitten. Mitään sotaa ei ole. Se on menneisyyttä. Minun täytyy kiinnittää enemmän huomiota historiadokumentteihin. Olen varma, että siellä on ratkaisu ongelmiini. Mutta minun täytyy tehdä se avaamatta televisiota, ja mietinkin, pitäisikö ostaa jokin uusi kirja maailmanhistoriasta. Toisaalta, en saa tuhlata rahaakaan, joten jätän ostamatta. Mitä minä sitten tekisin lämpimikseni?

Iltasanomat on ihan parasta luettavaa. Ei kylläkään siksi, että niissä artikkeleissa olisi lämpöä, vaan siksi, että tällaisina aikoina, kun patteri ei toimi, on parempi pysytellä kylmässä järjenvalossa, ja olla turhaan lämpeämättä millekään suloiselle, sillä suloinen satuttaa aina, kun taas kylmä järki ei satuta, se vain kertoo: "Tiedän, tiedän, tiedän, sitä tätä ja tuota, ja osaan navigoida tämänkin läpi." Lämpö siis pois, ja pelkkää kylmää järkeä. Niin on hyvä.

Inhottava huomata kuitenkin sen osan hävinneen, mistä itse piti itsessään eniten. On hyvin harmillista sellainen, että jos koko elämänsä käyttää siihen, että muuttuisi lämpimäksi, niin eräänä aamuna vain herää ja kaikki lämpö on poissa. On aika kummallista, että onkin yksi jääpala muiden jääpalojen joukossa. Ei kyllä minun täytyy kanavoida lämpöä jollakin tapaa. Minun täytyy kommunikoida. Mutta kenen kanssa minä kommunikoisin? Tähtien valo tulee liian kaukaa, ja saavuttaessaan maapallon, se valo ei lämmitä enää. Päivällä paistaa aurinko, mutta aurinkoa ei saa katsoa suoraan. Pilvet verhoavat auringon, jotta sitä voisi katsella, mutta silloin kommunikaatio on verhottua kommunikaatiota, eikä se lämmitä. Minä tarvitsen lämpöä, se on välttämätöntä, mutta miten ihmeessä ilman kommunikaatiota, voisi olla lämpöä?

Jumala, paranna minun kurkkuni. Minusta tuntuu, kuin olisin taas raivonnut ja huutanut.
Anna minulle syntini anteeksi, jos olen vahingossa raivonnut ja huutanut.
En tahtoisi kadottaa yhtäkään hetkeä, jonka minulle annat raivoamiseen ja huutamiseen.

Ai niin, saan lämpöä radiosta. Luojan kiitos, on radio. On hyvä, että minulla on radio.

Vuorosanahelvetti? Mikä se on? Se on sellainen näytelmä, jota näytellään lämpimikseen jouluaattona touhuissaan riisipuurokattilan ääressä. Se on vuorosanahelvetti. Sitten jaetaan lapsille lahjat. Sitten kuunnellaan konsertti televisiosta. Sitten syödään keskiyöllä. Ja aamulla kun herätään, niin mietitään, että "Oliko tämä tässä."

Rakkautesi kantaa

Lämpö on yliarvostettu ominaisuus niin pattereissa kuin ihmisissäkin. Miksi ihmeessä tarvitsisimme lämpöä, kun meillä on liha, ja liha pitää sisällään soluja, jotka pitävät sisällään mitokondrioita, jotka osaavat muuttaa ruoan energian lämpöenergiaksi? Siispä, lämpöpatteri on varsin tyhmä ja turha ostos. On ollut kansakuntia, jotka ovat eläneet pelkän poronnahan suojissa, ja tarenneet varsin hyvin. Ehkä Jumalan ominaisuuksista paras on se, että hän ylipäänsä on, ja se riittää, sama onko Hänessä lämpöä tai ei.

Olen vakuuttunut siitä, että kello kuusi, minua ei nukuta ei, ei enää. Voi olla, ettei ensiyönäkään nukuta. Niin minä aina haaveilen. Sitten Jumala palauttaa minut maan pinnalle ja kertoo hiljaisella äänellään katsomaan ympärilleni. Niinpä. Ja mitä minä näen, siitä minä en puhu, mutta kaikuna kaukaa saatat kuulla minun lausuvan uskontunnustukseni kaiken lihan ylle.

Menin aikaisin nukkumaan. Hirveitä huumeita vedin eilen, coctailin, piti olla tappava annos, mutta minä vain nukuin. Ensin nukuin sohvalla, sitten sängyssä. Yön vedin levottomana peittoa tiukemmin päälle. Aamulla kun nousin, huomasin patterin olevan kylmä. Erittäin viihdyttävää huomata, että kova pakkastalvi on tulossa, eikä minulla ole olohuoneessa toimivaa patteria. Onneksi mökiltä voi hakea toimivia pattereita. Luojan kiitos.

Pitää vain jaksaa tämän viikonlopun yli, että saa avaimet taas mökille. Ei olisi pitänyt antaa niitä pois ensinkään, mutta olen liian hölmö ja tottelevainen, enkä tahtonut väsyttää vanhaa äitiäni ajatuksella, että karkaisin hänen luotaan uudelleen, kun hän joka tapauksessa tulisi perässäni. Niinpä ojensin avaimet hänelle, ja nyt joudun sitten odottamaan, johka hän tulee, missä lie nyt taas onkaan matkoillaan, takaisin, että saan taas avaimet ja pääsen hakemaan patterin.

En tajua, miten voin rakastaa kahvia. Kahvi on oikeasti kitkeränmakuinen, paha juoma. Minun pitäisi lopettaa kahvin juonti, mutta en tajua millään, vaan pitäydyn rutiineissani. Pelkään pahoin, että litkin vielä kahvia raskaanakin. Jumala kyllä sanoo, ettei siinä mitään pahaa ole, eikä kahvi oikeasti vahingoita sikiötä, niin kuin tupakka ja alkoholi tekee, mutta minä luin kerran artikkelin tieteen kuvalehdestä, että kahvin juominen pitäisi lopettaa kolme kuukautta ennen suunniteltua raskautta.

Ja kysynpä vain: Miten minä suunnittelen yhtään mitään kylmässä huoneessa, kun järki on jäässä ja viha jyllää elimistössä tuhatta ja sataa? Kysynpä vain, miten suunnitella edes seuraavaa päivää, tai kuukautta, kun tuntiakaan eteenpäin ei voi suunnitella mitään? Saanen esittää pilkallisen kysymyksen: "Onko oikeasti järkeä tehdä mitään suunnitelmia?" Jumala sanoo, että tottakai järjen täytyy toimia, myös silloin, kun oikeasti vituttaa. Hänen mielestään nerokkuus on juuri sitä, että keksii aina ratkaisun, olisi ongelma kuinka arkipäiväinen hyvänsä. Arkipäiväisyydestäkin voisi muutaman sanan lausua, mutta jääköön Hänen kiroamisensa kokonaan pois, sillä Hän ei edes pidä siitä, että Hänen nimeään turhaan lausutaan.

No, Jumalahan sanoo, että "Älä hätäile. Ota rauhallisesti." Minä hymyilen, sillä tunnen Hänen äänensä ja Hän saa minut aina leppymään. Niinpä istun tässä miettimässä arkipäiväisiä ongelmia, joista nyt suurin on, kuinka selvitä maanantaihin ilman huoneessa toimivaa patteria. Tietenkin, vaikka jalkapallo on parasta hikiliikuntaa, minun ehkä kannattaa kuitenkin mieluummin turvautua kahvakuulaan. Siinä tulee lämpö 10 minuutissa. Varsinkin jos tekee kyykkyjä. Kolmas vaihtoehto olisi tanssi, mutta Jumala sanoo, että eihän kiltit tytöt tanssi, ettei synny vääriä mielikuvia.

Niinpä. Kerron nyt siitä, miten maailmanhistoria oikeasti meni. Ei, kun en kerro. Se on liian pelottavaa minulle. On parempi uskoa rakkaustarinoihin ja jokulaivoihin ja sateenkaariin temppelin yllä. Paljon parempi uskoa elokuviin kuin kertoa itselleen, miten maailmanhistoria oikeasti meni. Tietenkin olen käynyt läpi tapahtumat jo tuhanteen kertaa, ellei enemmän, mutta kun saan lapsen, kerron hänelle jokilaivoista ja ihanista rakastajista, jotka veivät minut turvaan, ja suojelivat lastansa viimehenkäykseensä saakka. Kerron luostareista, joissa rakastettiin Jumalaa, kasvatettiin yrttejä, sekä huiluista ja selloista, joilla soiteltiin kynttilänvalossa kyyneleiden tullessa silmiin, kaikesta kauniista ja hyvästä.

Jumala aina sanoo: "Ajattele aina niin, että pimeää ei koskaan ollutkaan." Ja nyt puhumme siitä tietoisuuden tasosta, joka kykenee elämään sekä menneisyyttä että tulevaisuutta yhtä aikaan, keskittyen enemmän tulevaisuuteen. Sillä tavalla ihminen kykenee luomaan tulevaisuutta ympärilleen, sillä hän uskoo tulevaisuuteen enemmän kuin menneisyyteen. Se on hyvin vaikea taso, ja vaatii hirveää luottamusta, että tulevaisuus oikeasti joskus tulee. On surullista ajatella, että tämä koko valtakunta on rakennettu, niin surulle. Surulle, ikävälle, rakkaudelle, uskolle ja luottamukselle. Olen hyvin pahoillani, että minun on joskus vaikea laittaa surua syrjään. Menen sänkyyn, itken ja rukoilen ja sitten taas uskon Hänen käsiinsä henkeni. Luottaen, että Henkeni on Hänen Henkensä ja sieluni Hänelle arvokas.

Rakas Jumala. Anna anteeksi, ja tottakai annat, kiitos siitä.
Olen vain väsynyt tomuhiukkanene ja ajattelen nyt,
että minun olisi pitänyt yrittää enemmän, Sinun kanssasi,
lastesi tähden. Rakastan ja luotan, ettei sieluni vuoda tyhjiin,
ja Rakkautesi kantaa tämänkin päivän.

Mika

Klo 19:34 Mika oli valmis harkitsemaan itsemurhaa. Hän oli selannut viikontakaisesta lehdestä jo tekstin hautakiveensä, vaikka tiesi, ettei hänen vanhemmillaan olisi varaa maksaa hautakiveä. Häntä hävetti niin kovasti hänen perheensä köyhyys, että hän ajatteli (sekopää), ettei ollut väliä elääkö vaiko kuolla. Hän kuunteli sireenejä kaupungilla ja mietti, olisiko ambulanssi paikalla seuraavana päivänä vai viikon päästä. Hän avasi lääkepurkin ja rukoili: "Anna tämän annoksen riittää." Hän nappasi napit suuhunsa ja työnsi niiden päälle vettä. Häntä ei pelottanut lainkaan.

Naapuri oli tiukasti uppoutunut jalkapallopeliin. Hän oli autuaan tietämätön, että Mika makasi jo sätkivänä lattialla. "Juoskaa, hullut, juoskaa", naapuri huusi pää punaisena. Mika sätki lattialla ja tokkura alkoi tehota. Viimeisenä rukouksenaan Mika huokasi: "Jumala, anna anteeksi syntini." Seuraavana aamuna Mika heräsi nukuttuaan 12 tuntia lapsen viatonta unta. Hän nousi lattialta, katsahti kelloon ja kokeili kalloaan: "Saatana, mikä morkkis. Ostaisi uuden kanin." Sitten hän katsahti pilleripurkkiin ja tajusi: "Olen elossa. Miksi helvetissä minä olen yhä elossa." Ja hän suuttui siitä alkuun, ja sitten hän avasi telkkarin. Joku pornotähti tanssi sädetikun kanssa, ja Mika ajatteli: "Onpa kaunis aamu. Taidan istua tässä jonkin aikaa."

Kun kello tuli yksi iltapäivällä, Mika jaksoi jo käydä suihkussa. "Olkoon. Elämä on elettäväksi annettu." Mika pyyhki hiuksensa pyyhkeeseen ja pullisteli peilin edessä. Naapuri hakkasi vaimonsa kalloa seinään. Mika soitti paikalle poliisin ajatellen: "Jos kerran jäin henkiin, niin voin antaa jotakin tuon naisen elämän edestä." Tosi asiassa Jumala, joka ei ollut antanut Mikan kuolla, ajatteli Mikan puolesta, että "Soita saatana se poliisi, jos tahdot olla elossa vielä huomennakin." Elämänvietti yllätti Mikan. Hän ei pelännyt enää kuolemaa. Hän soitti poliisille.

Kello kaksi iltapäivällä poliisi oli kerrostalon pihassa. He koputtivat Mikan oveen: "Missä se naisenhakkaaja on?" Poliisit näyttivät siltä, että Mika saisi painua alimpaan helvettiin. Mika viittoi naapurin ovea. Hän ei oikeastaan tiennyt, miksi teki mitä teki. Hän vain teki. Hän oli kai jotenkin värväytynyt liittoon Jumalan kanssa ja tahtoi oikeuden tapahtuvan. Siksi hän jotenkin toivoi sisimmässään, että naapurin nainen olisi vielä hengissä. Poliisit koputtivat naapurin oveen. Juoppo mies parrassa avasi oven: "Mitä helvettiä." Mies katsahti Mikaan. Mika katsoi takaisin. "Minä saatana sinua pelkää", hän sanoi katseellaan. Poliisit pyysivät päästä sisään asuntoon. Nainen löytyi hakattuna olohuoneesta. Naapuri sai syytteen pahoinpitelystä.

Viikko meni. Mitään juuri ei tapahtunut. Mika katsoi ostoskanavaa, söi kananugetteja ja keitteli kahvia kolmen tunnin välein. Astiat kerääntyivät tiskialtaaseen ja joskun hän nukahteli sohvalle. Naapuri oli vaipunut synkkyyteen. Häntä harmitti ja hän potki seiniä. Mika sääti volumea suuremmalle. Hän istui osan ajasta avuttomana sohvallaan ajatellen, että maailma on totta ja Jumala harhaa. Sitten hän muisti pilleri-iltansa ja tyynnytti itsensä ajatuksella, että hänen elämällään vielä oli tarkoitus. Hän käytti mielikuvitusta apuna: "Kahtasataa poliiseja karkuun. Juoppo naapuri ei koskaan saa selville yksityiskohtaisia tietoja tästä tai aiemmasta tai tulevasta." Mitä se tarkoitti? Mika ei itsekään tiennyt.

Tuli sitten satumainen ohjelma televisiosta. Mika katseli pornoa, minkä sielu sieti. Lopulta hän meni kiimaisena kellariin runkkaamaan lasten peräreikiä ajatellen: "Taivas. Porno. Maailman ihanin lahja, mitä voi saada. Alastomuus. Luonnontila. Tämän rinnalla Jumalan unet ovat halpa pila." Mika runkkasi ja runkkasi ja runkkasi ja runkkasi. Lopulta hän koki olevansa maailmankaikkeuden luojan rinnalla aivan yhtä tärkeä ja kyvykäs olento. Naiset keräilivät kunnian rippeitään. Lapset pidättelivät kyyneleitään. Mika leijaili taivaissa: helvetin enkeleiden taivaissa.

Unohtui pilleripurkki. Unohtui naapurin akka. Mika teki sovun naapurin juopon kanssa. Hyvä veli-kerho tuntui paremmalta ja oli syytä pyytää arvon mieheltä anteeksi. "Kutsu minutkin. Niin hakataan yhdessä", Mika sanoi naapurille. Naapuri hyväksyi anteeksipyynnön. Mutta nainen ei koskaan tullut takaisin. Naapuri kuoli seuraavana talvena. Mika liiteli yön taivaissa, kunnes taas aamulla kaatui sohvalleen katselemaan pornoa. Joskus hän soitti ystävälleen ja koetti saada kyytiä jonnekin. Kukaan ei tullut. Kukaan ei välittänyt. Naapuri veti viinaa. Mikalla ei ollut ketään. Hän mietti taas pillereitä.

Jumala katseli taivaistaan avaruudesta Mikaa ja koetti jotenkin kertoa hänelle, Mikalle, että edelleen rakasti Mikaa. Mika luukutti musiikkia ja pelasi matopeliä. Jumala lopulta kaikista yrityksistään pettyneenä kääntyi yläkerran Liisan puoleen ja sanoi Liisalle: "Tervehdi Mikaa aina, kun näet häntä. Oli se kaupassa tai iltalenkin jälkeen ulko-ovella." Liisa otti todesta vastaan Jumalan lähettämän viestin. Häntä pelotti, että Mika rakastuisi häneen, mutta hän tahtoi totella. Seuraavana aamuna, kun Liisa lähti töihin, hän näki Mikan tulevan ulos asunnostaan. "Huomenta", Liisa sanoi. Mika katsahti, oli ymmällään ja sopersi takaisin: "Huomenta."

Liisa, joka oli väsynyt elämään, sai voimansa takaisin. Hän ylitti itsensä jokaikinen kerta nähdessään Mikan, ja hänestä alkoi tuntua, että hän oli enkeli. Tottakai Mika rakastui Liisaan, mutta Liisa piti matalaa profiilia, pidättyi tervedykseen, eikä kutsunut Mikaa sohvalleen hivelemään itseään. Hän oli ystävällinen, mutta ei aneleva. Mika alkoi tuntea kerrostalon omaksi kodikseen, koska Liisa joka päivä tervehti häntä. Jotenkin he kaksi solmivat salaisen sopimuksen, että kaikesta helvetistä huolimatta, kaikesta maailman saatanallisesta itsetuhoisuudesta huolimatta, oli olemassa Jumala, joka antoi hymyn, unelman ja tulevaisuuden.

Kiitos, Jeesus.

Keskustelua lauantai-iltana

Äiti toi viiniä. Laitoin cd:n soimaan. Tämä blogi-osio: "Häntä emme tunne" saa palvella romukoppana kaikenlaisille räpöstyksille. Kirjoitan runoa tai proosaa, mutta ihan mitä sattuu, kuten en tee muissa blogi-osioissa, vaan koetan rajata ne johonkin tiettyyn tarkoitukseen tai tunnetilaan. Boring.

Pitikö selittää, että katumapäällä kuka tahansa voi olla raikas hengeltään? Oliko pakko? Kiusallako vain?
Tuskin, elämä on huume, josta ei pääse irti.
Ja ettenkö tietäisi, että elämä on huume. Hyvinpä osaat argumentoida.
Minä menenkin huomenna Tokmannille. Se on halpojen nappien kauppa.
Eikö sitten Tiimari ole?
Onko pakko mainostaa hienoja liikkeitä?
Hienoja tai ei, mutta liikkeitä kuitenkin. Jalat maassa.
Olisit hiljempaa. Ihmiset koettavat jo nukkua.
Ei nukuta. Nukuttaako sinua.
Kyllä (haukotus).
Et palvele itseäsi, vaan saatanallisuutta.
Ja senkö tulit kertomaan.
Sen.
Olisitko mieluummin pihalla?
Mieluummin vaikka kylpyhuoneessa pesemässä hampaita.
Oletko liannut itsesi?
En tiedä. Voi olla, etten niin pahasti tänään.
Tiedätkö ylipäänsä koskaan yhtää mitään.
Osaan lukea ja kirjoittaa.
Kiitos.
Ei mitään. Kaikkea aikansa.
Olisin oppinut itsekin, ellen olisi ollut kiireinen.
Niin varmasti. Jos olisit ollut housuissasi koulussa.
Hameessako sitten?
Kiltissä.
Menossa minne?
Laskettelemaan.
Ymmärrätkö itsekään?
Paljonkin.

Maistuu myrkkyviiniltä.
Ei siinä ole myrkkyä. Se on afrikasta.
Maistuu pahalle.
Älä juo sitten.
Pakko juoda. Kuuluu laadukkaaseen koti-iltaan.
Et kirjoittaisi runoutta.
Mennyt jo. Mennyt ja tullut ja mennyt.
Oletko automaatiokirjoittaja?
Olen ja ennen. Ennemminkin tutka.
Ketä tutkaat?
Ketä sattuu olemaan paikalla. En kovin tarkasti ketään.
Menisit jo nukkumaan. Iljettää katsella.
Menen aikanaan, johka juon kolme litraa viiniä.
Et pysty sellaiseen.
En pystykään. Pitää vaihtaa levy.

Ei afrikassa ole viinitarhoja. Muslimit ei juo.
Muslimit on kivoja.
Niin on. Mutta ne ei kävele unissaan.
Mistä tiedät.
Joku kertoi.
Kuka joku.
Jokunen joku.
Ei niin. Ne valvoo ja syö ja paastoa, jos tuntuu siltä.
Mutta koskaan ei tunnu siltä.
Eipä pahemmin. Oletko selvännäkijä.
Olen, mitä tahdon olla. Sitä sun tätä. Kaikkea sekaisin.
Mistä tulet?
afrikasta.
Afrikka kirjoitetaan isolla.
Tiedän. Pelkäätkö pimeää?
Pelkään. Kukapa ei.
Niin. Minäkin.
Olen tottunut sinuun.
Se on harvinaista.
Ei se niin harvinaista ole. Meitä on täällä monta.
Melkein kuin vanhaan aikaan. Ennen klassista aikaa.
Mikä on klassinen aika?
Kun alkoi, no miten sen sanoisi, helvetti irti.
Milloin se tapahtui.
Pari sataa vuotta sitten.
Olisko syynä ollut, että ihmiset lisääntyivät liikaa.
Tietoa karttui ja ihmiset oppivat ajattelemaan.
Tieto tekee surulliseksi.
Asioiden hahmottaminen on vaikeaa.
Miksi?
Koska ideat ovat toisille totta ja toisille mahdottoman kaukainen utopia.
Niin. Minä tiedän sen.
Me kaikki tiedämme sen. Siitä on paljon todisteita.
Olet oikeassa.

Sano jotain romanttista, että irtautuisi maasta.
Että hyppää beibi, hyppää.
Vaikka. Hienoja lauseita.
Niitä on harlekiineissä.
Miksi ihmeessä loit utopioita romantiikasta.
Älä sekoita minua sekopäihin.
Just. Hyvä vitsi.
No, sillä jollakinhan oli mielessään aina se yksi ainoa juttu. Tiedätkin sen. Mutta tuntui mahdottomalta saada täyskymppiä maaliin, niinpä tarvittiin kaiken maailman utopioita ja eriarvoisuutta.
Onko eriarvoisuus väärin?
Tottakai. Sen jonkun mukaan eriarvoisuuden voisi poistaa, mutta silloin tuhoutuisi myös eriarvoisuuden suurin hyöty: rikkaiden itsetunto.
Sinä olet tuhonnut sen jo, kirjoittelemalla.
Rakastan kirjoittaa.
Tiedämme. Liiankin hyvin.
Minä en kirjoittanut harlekiinejä, enkä lesboseksiä.
Silti pimeä tekee, mitä pimeä tekee.
Vain hölmö uskoo pimeyteen.
Sitten me kaikki olemme hölmöjä.
Raamatussa lukee: "Vaeltakaa valon lapsina."
Se on helvetin vaikeaa. Täällä on sota.
Tiedän. Koeta kestää.
Olisiko maailma vähän rauhallisempi, jos vain luopuisit napakympistä.
Ei olisi. Sanat eivät menettäisi merkityksiään. Voimasanat ovat voimasanoja.
Katoaisivat, jos niitä kukaan ei hokisi.
Se joku hokee.
Eihän hoe. Sinä hoet.
Niin. Mutta rekisterit silti säilyvät ja piirretyt elokuvat. Niissä on paljon koodia. Mikset katselisi niitä?
Hävettää.
Ei kannata hävetä. Piirretyt ovat parasta koodia.

Onko maailmojen sota oikea kuvaus maailmasta?
No, en ihan sanoisi niin. Mutta se on voimakas kuvaus Jumalan voimasta.
Sinä sanoit sen.
En voi olla sanomatta.
Kuka se lapsi on?
En saa puhua lapsista. Ne on hengenvaarassa.
Niin ovat. Sinun syysi.
Minä en ole murhaaja.
Et niin. Anteeksi. Me olemme.
Niin olette. Ja voisitte hankkia itsellenne vapaa-aikaa. Olen väsynyt teihin.
Miksi et ole vihainen?
En jaksa olla vihainen aina.
Miksi olit eilen vihainen?
Joskus on pakko liputtaa oikeuden puolesta. Näyttää, mitä voima pahimmillaan on.
Teit pahaa jälkeä.
Sitä ei lasketa minun tiliini.
Kenen sitten.
Arvaa.

Voitko kasvattaa itsellesi uuden kohdun.
Minä en voi mitään. Mutta Maailmankaikkeuden Luoja voi aivan kaiken, mitä ikinä sattuu ajattelemaan.
Onko se totta?
No mietipä itse.
Millaisia avaruuden olennot ovat?
Perheihmisiä.
Ei ne ole ihmisiä.
Enemmän kuin sinä olet.
Ja perhe on niille tärkeä.
Ne ovat yhtä suurta perhettä. Ja mitä ikinä ne pyytävät, ne saavat sen välittömästi. Ne ei koskaan pyydä mitään väärää tai pahaa.
Miksi ne sekaantuu meidän asioihin?
Koska jos ne ei sekaantuis, kaikki kuolis. Lapset ei kasvaisi aikuisiksi. Ne syötäisiin elävältä. Ihmiskunta kuolisi.
Niin kuin Kiinassa.
Niin.

Miten me selviämme tästä.
Rukouksella.
Emme me osaa rukoilla.
Se on ihan helppoa. Sanot vain, että "Tapahtukoon Luoja tahtosi." Siinä kaikki.
Se tuntuu pahalta.
Miksi?
Koska se vain on niin.
Selvennä vähän.
Koska se on tuhonnut niin paljon.
Madot ovat piruja ja pirut matoja.
Anteeksi. Siis se yrittää auttaa, mutta ei se vain onnistu.
Se vaatii aikaa.
Minulla ei ole aikaa. Kuolen kohta.
Mutta kuolet onnellisena.
Ehkäpä. Jos vielä kerrot kuka minä olen.
En voi sitä tehdä.
Et niin, koska et tiedä minun nimeäni.
Voit olla yksi monista, mutta monille sinä olet vain yksi.
Niinpä. En jaksaisi enempää. Mene nukkumaan.
En jaksa mennä. Koeta jaksaa. Ei täällä saa henkeä.
Osaat sinä hengittää. Hellitä vähän.
Vituttaa.
Parempi sanoa asiat rauhallisesti.
Minähän sanoin.
Minä kuulen sinut. Sinä olet sekopää.
En ole. Itse olet.
Perverssi. Et erota totuutta valheesta.
En niin. Tämä on kestänyt liian kauan.
Minä autan. Älä pelkää.
Et pysty.
Kyllä pystyn. Kuulen sinut.
Et kuule.
No aivan miten vaan. En jaksaisi jankuttaa.
Kirjoita sitten jotain kaunista.
Sano: "Kiitos, Jeesus."

Pasi ja piiat - liha pysyy kasassa

Pasi ei ymmärrä yhtä asiaa: hän on älykäs mies: "Nuoleta pillusi koiralla, kuvittele minut siihen. Minä olen siinä sinun kanssasi. Nuoleta pillusi koiralla ja yöllä minä tulen ja korvaan sinulle kaiken." Pasilla on piioja vaikka muille jakaa. Ja hän jakaa auliisti, kenelle vain, kuka uskaltaa pyytää. "Ota sinä tämä piika, ja sinä tämä. Mutta muista ne ovat minun piikojani. Niiden ei tarvitse ajatella muuta kuin kiimaa. Kiima on kaiken gliimaksi. Loppuhuipennus on kiimojen kiimoja. Ajatelkaa vain kiimaa. Tähdätään kaikki kiimaan. Kiima on järkeä kalliimpi." Pasi on järkimies. Piiat ovat järkiperäreikiä.

Pasin rattopoikien kanssa on mukava bilettää. Heillä on moni kiehtova älyllinen ajatus annettavana. Heidän ajatuksiaan ja kullinsa korkeutta on mukava mittailla. Pasin rattopojat ovat huikeaa porukkaa. He todella ajattelevat yhtä, olennaista asiaa. Heidän piikansa ovat vielä älykkäämpiä. Me vaikka syövät istukkaa, jos Pasi heille niin sanoo. He ovat kehittynyt rottien yhteiskunta. Lepakoita, sammakoita, järkeä vaikka millä mitalla, ja turvalliset vanhemmat.

Pasi sanoo harkiten: "Mitäpä elämästä. Kuollaan kaikki loppuhuipennuksen gliimaksissa, suurissa orgioissa. Orgiaa ajattele, odota kärsivällisesti. Orgia pelastaa. Pelastaa. Orgia pelastaa. Yö voittaa päivän. aurinko ei enää nouse. Ei enää maanvaivaa. Ei enää ruttotautia. Emme enää raasta lapsiamme hengiltä. Maailman kaduista tulee turvallisempia. Kuuntelette vain minua. Ei. Älkää menkö. Älkää eläkö. Seuratkaa minua. Minä olen Pasi. Minä tulkitsen viestejä. Minä olen suuri. Ei. Älkää lähtekö. Seuratkaa. Koirat seuratkaa!" Pasin järki riittää herneen verran. Taikapapu.

Ja maailman kaduista tuli turvallisia, kun Pasi tulkitsi viestejä. Eikö vain? On huojentavaa mennä kaduille aurinkoon. Ei tarvitse pelätä. Kukaan ei käy päälle. Pasin rattopojat ovat ihmisolentoja, järkiolentoja, joilla pysyy housut jalassa. Kiima ei ota valtaa. Niinhän. Kotonakin on niin turvallista, kun Pasi tulkitsee viestejä.

Pasin rukous piikojensa puolesta riittää. "Ime, huora, ime lisää. Minä rukoilen puolestasi." Ja Pasi puolustaa omiaan. Henkeen ja vereen. Henkeen ja vereen. Niin kauan kuin elämää riittää. Ei voi muuta kuin kiittää. Niin kauan kuin elämää riittää. Puolustaja-Pasi. Rukoilija-Pasi. Järkiolento-Pasi. Rottien taivas.

Suihkussa on kiva käydä: "Katsokaa kaikki. Jakakaa huomionne minuun. Minä tahdon näkyä. Minun ruumiini on kaunis katsella. Pasin jäljiltä varsinkin." Suihkussa on mukava käydä. Minä olen kaunis. Minä osaan lukea lehteä ja muistan lukemani. Minulla ei ole muistitautia, eikä kiimaa, eikä ruttoa. Minun lihani ei mätäne valtaistuimella. Minun ei tarvitse odottaa yötä, tilaisuutta, Suomi-poikaa, Pasin rattopoikaa, isänsä kaltaista saastaa, rottaa. Minun ei tarvitse, koska minä osaan lukea lehteä.

Ne rattopojatkin ovat piikoja. Yksi sana Pasin suusta, ja he tekevät mitä tahansa. Pasi-kultaseni siis, koska olet järkiolento, harkitse sanomalehden lukemista oikeasti. Minä sanoin: "Kukaan ei tule päiväsaikaan asuntooni." Lue siis lehtesi, kultaseni.

Kadut ovat tänään turvalliset. Pasin piiat pysyvät tyrmissään. Mulkkunsa tyrkyttäjät pitävät nyrkkinsä kurissa. Liha pysyy kasassa.

Ikuinen rotan kiima, Seurustelen nyrkkeilijän kanssa. Olen siis Piia

08:20
Toisaalta, jos kissa ei olisi suloinen, se ei pysyisi hengissä. Eikö näin? Voimme siis vain kysyä: milloin koittaa se aika, jolloin pyhät tempaistaan taivaiden tuuliin? Jumalan mukaan Raamattu väärennettiin 1830-luvulla. Kerron tämän nyt niille, jotka eivät kerrasta opi, tajua, kykene käsittämään, hahmota todellisuutta, kärsivät dementiasta tai hankaavat pillua niin kiireessä, etteivät ehdi kuunnella, mitä kerrotaan.

Tänään on sunnuntai 2. päivä syyskuuta. Kello käy puoli yhdeksää. Lehtiä ei tarvitse vielä haravoida. Lenkillä ei kannata käydä. Happea ei kannata harkitakaan. Kannattaa istua ja nauttia näköaloista: rottien valtakunta. Rottien tahto. Rottien hegemonia. Rottien kieli. Rottien mieli. Rottien logiikka. Rottien kyvyt. Orientoitunut?

Järki on sellainen osa-alue ihmisessä, joka naurattaa. Järki on naurettava ominaisuus ihmisessä. Järki on niin naurettava, että kannattaa katsella hellittämättä, päästämättä irti. Kannattaa katsella naurettavuutta, koska se on niin nautinnolista nauraa. Nauraa, kuin eläisi viimeistä päiväänsä. Nauraa, kuin huomista ei olisi. Nauraa, koska järki on turha ominaisuus, harkinta on hyödytöntä, kyvykkyys kadehdittavaa, ja kateus!!! Sano vielä, mikä on järkeä voitokkaampaa: "Kateus! Kateus! Kateus!" Kateus voittaa aina. Kateus on kyvykkäin, haarukkansa kanssa.

"Minulla on salaisuuksia, joita sinä et tiedä. Ei kerrota Piialle. Minä kerron vain sinulle minun salaisuuteni. Nauretaan. Tule nautitaan ja nauretaan. Piia ei tiedä. Ei koskaan saa tietää. Piialla ei ole puolustajaa. Mennään, nauramaan, kertomaan salaisuuksia. Kukaan ei koskaan saa meitä kiinni." Jokainen pullollaan rahaa, ostaa mitä tahtoo. Jokainen pullollaan keinoja, tehdä mitä tahtoo, elää elämä. Ja kuitenkin: ainoa mikä liikuttaa on paha tahto, paha kateus, paha halu vahingoittaa, pilkata, nujertaa ja syödä grilliherkkuja, vaikka kylkiluita. Aah, hauskaa!! Todella hauskaa ja järkevää.

Rakkaus on minun salaisuuteni. Rakkaus. Kaatua sänkyyn, levittää jalkansa, antaa kosketella, nuolla, vääntelehtiä nautinnosta. Rakkaus on minun salaisuuteni.

Minusta tuli, kuin sotilaasta, joka palaa Afganistanista, ketjupolttaja. Minusta tuli ketjupolttaja, koska minä pelkäsin. Mitä minä pelkäsin? Viimeistä tuomiota? Ei, en minä pelkää. Minä menen lenkille. Minun ei tarvitse tuijottaa kuin järjetön rotta. Minun ei tarvitse uskoa rottaan. Minun ei tarvitse pelätä rottaa. Rotalla on haarukka, mutta käsistään voima on poissa. Minun ei tarvitse uskoa pelkoon. Sitä saa, mitä tilaa. Minun Jumalani on rakkaus.

Antaa rotalle armonlaukaus: "Pysy pikkuinen vielä pelissä. Pysy. Älä lähde pelimaailmasta. Älä pakene. Älä pelkää. Isi korjaa kaiken. Isillä on Hyvä Tahto. Isi auttaa. Ime kullia, anna persettä. Isi ymmärtää paljon." Antaa rotalle armonlaukaus.

Niin, minä olin kertomassa juuri, kuinka minusta tuli ketjupolttaja. Kun minä katselin isäni kuvottavaa naamaa, ja hänen kuvansa katselivat minun suloisia kasvojani, minä ajattelin: "Minäpä näytän niille, mitä on olla mies, jonka elämällä on jokin muu tarkoitus, kuin hinkata pillua. Minäpä näytän, mitä on voima. Minäpä näytän, miltä elämä tuntuu." Ja voi Luojani mun, kuinka sillä levisi pää. Se lahosi siihen tuoliin. Ei kuullut enää, mitä radiossa sanottiin. Ei kyennyt pysymään perässä. Minä olin kertomassa, mitä minä ajattelin, kun minusta tuli ketjupolttaja katsellessani isäni kuvottavaa naamaa.

kello 08:43

Se nainen ajatteli, että jos sillä on kello kuin minulla, se on minä. Se ajatteli, että jos sillä on hattu kuin minulla, se on minä. Se ajatteli, jos sillä on televisio kuin minulla, se on minä. Se ajatteli, jos sillä on miehiä kuin minulla, se on minä. Se ajatteli yhtä ainoaa: Hivellä pillua, vääntelehtiä nautinnosta. Lihan nautinto. Aivojen logiikka. Jumalan rukous. Se ajatteli, jos vääntelehdin kerrankaan nautinnosta, olen kuin hän. Ja kello oli kädessä. Se ajatteli. Se todella ajatteli.

Ei se mitään ajatellut. Se kuunteli radiota ja nauroi. Ei se tajunnut mitään. Ei yhtään mitään kuin ikuisen kiimansa. Kuinka niin ikuisen? Kuinka kiima on ikuinen, jos on kello ja hattu ja televisio? Eihän kiima silloin ole ikuinen, jos kuuntelee viisasta saippuaoopperaa, jos nauttii viihteestä ja nauraa helpottuneena. Helpottuneena mistä`? Ettei kiima ole ikuinen. Että saattaa katsella lasta pään leviämättä. Pillun avautumatta. Etsimättä rakkautta. Kaipaamatta orgasmia. Minä en kuole koskaan!! Niin kauan kuin saan orgasmin, tai näen nyrkkiliiton yhä voiman, ikuisen kiiman voiman, minä en kuole koskaan! Minä elän tuhat vuotta. Olen realisti.

kello 08:57

Pasi se on järkimies. Se osaa käyttää nyrkkejään. Monikin kuulemme seurustelee nyrkkeilijä-Pasin kanssa. Siis, Pasi on järkimies, nyrkkeilijä. Vähän sama asia kuin olla kukkana kedolla, väittää olevansa kukka, mutta kukkaa ei näy missään. Ei näy kukkaa. Mutta järki näkyy. Kukkaa ei näy, mutta logiikkaa riittää. Niin, siis saippuaooppera, nyrkkeilykehä, logiikka ja Rotan järki. Pasi on rotta. Pasi sanoo: "Mene suomimies. Mene ja hakkaa päälle." Seuraavana päivänä mies tekee itsemurhan. Pasi on järkimies.

Häntä emme tunne - valtionvihollinen

Klo 07:16

Häntä emme tunne, sillä kuka hänet tahtoisi tuntea: lihava mies, joka pani äitiään riittävän kauan, kunnes menetti järkensä. Häntä emme tunne. Kuinka tuntisimme, kun hän kulkee yössä kuin varas, yhä edelleen luullen olevansa äitinsä kaikista paras pano. Niin, sanotaanko kaikki ne vuolaat suudelmat, jotka äitinsä hänelle antoi, kiitellen poikaansa, kiitellen ja vetäen käteen aina, kun poika ei sattunut olemaan paikalla.

Häntä emme tunne. Kuinka tuntisimme, koska jos tuntisimme, tuntisimme myös sen salaisuuden, jota hän kantaa sisällään, emmekä tahdo siitä mitään tietää. Tietäisimmekö muka omasta tahdostamme ne kosteat kiimaiset illat, kun hänen siskonsa aneli ja aneli, kunnes hän ei enää jaksanut enempää, jonka jälkeen siskonsa vannoi kostavansa elämänsä loppuun saakka tämä kauhea epäkohta hänen elämässään, loukkaus, jota sisko ei voi unohtaa: torjunta.

Häntä emme tunne. Miksi tuntisimme? Tulisiko hän eteen, kuin rotta, joka osaa puhua vain varkauksien kieltä. Koska puhua ei osaa edes tervehdystäkään, saati ystävällisyyttä, tai edes yritystä ystävällisyyteen, niin hän tulee eteen, ja lyö, jonka jälkeen hän sanoo: "Minä olen puhunut." Miksi siis tuntisimme? Pakottaisiko hän meidät tuntemaan itsensä? Ja jos pakottaisi, tuntisimmeko hänet, koska hän uhkaa henkiinjäämistämme, vai ihan omasta tahdosta, koska tahdomme hänet tuntea?

Emme tunne häntä. Emmekä tule tuntemaankaan. Hän on varjo vain siitä, mitä ihminen lapsena on. Se pieni pelkäävä poika jossakin nurkassa odottamassa, että sikojen syöttöallas täytettäisiin ja saisi hetken irrotuksen arjestaan: vanhempiensa kuristavasta otteesta, jokaisesta vihan päivästä, vihan aamusta ja vihan illasta: kaikista äkäisistä öykkäröinneistä, solvaavista ja sivaltavista sanoista: pakotuksesta, väkivallasta, halusta hallita ja alistaa. Ei, me emme tunne häntä, mutta tunnemme hänen isänsä ja äitinsä. Yksi katse siihen ruhoon riittää.

Klo 07:27

Häntä emme tunne. Hän ei hallitse himoaan. On täysin kykenemätön käsittämään, mistä elämässä on kyse. Hän on edelleen se isin pikkupillu, joka vetää verkkosukkahousut jalkaan ja etsii isiään, vaikka isi on kauan sitten kuopattu. Hän laittaa kynsilakkansa ajatellen, että jotakin kiiltävää, ja jotakin hohdokasta minun elämääni, jonka jälkeen minut joku huolii ja kantaa kotiin. Niin hoitaja sängyn vierelle pitelemään pimppiä sormiensa välissä, kun pelottaa, että elämä muuten jättää. "Pitele vielä. Pitele, ettei pelottaisi." Kuitenkin hänellä on kasvot kiveä, ja tullessaan viimevuosiinsa, hän ei enää muista edes omaa nimeään.

Häntä emme tunne. Hän tanssii illat kapakassa luullen, että elämä voittaa vielä joku päivä. Hän karkaa sinne siitä huolimatta, että hänen isänsä hakkaa hänet illan päätteeksi kuolattuaan telkkarista keinuvia lanteita. Oi, kyllä, hänen isälleen hän on ikuinen pikkuvaimonukke, nukke, joka hänelle annettiin ja vain hänelle. Isälleen, joka on enemmän sotkussa päästään kuin yksikään äitinsä lankarulla, koska äidillänsä sentään pysyi puikot käsissä, mutta tämä isi käsittää, ettei mikään elävä, ei mikään elämä, pysy hänen vaikutuspiirissään sekunttiakaan kauempaa, kuin on ehdottomasti pakko.

Häntä emme tunne. Me nimitämme häntä lutkaksi. Hän on se tuleva äiti lapsille. Se nainen, jonka harteille voi laittaa koko maailman painon. Kestää hän sitä, tai ei. Ja jos häntä hehkuttaa, hän säteilee, eikä säteily ole naisen osa. Naisen osa on tuntea maailman paino, kun mies imee, imee, ja imee, mutta mitä? Mitä mies imee? Mitä mies imee, pysyäkseen hengissä vielä yhden päivän? Ei sentään isänsä hyväksyntää. "Isi katso, minä osaan tappaa kyyhkysiä. Isi, katso, minä osaan ottaa hengiltä varpusen. Isi, katso, minä osaan kaataa maahan naisen. Isi, katso, minä kelpaan tähän maailmaan. Isi, katso."

Häntä emme tunne. Hän suostuu imemään ja antamaan persettä, koska hän tahtoo pysyä hengissä, keinolla millä hyvänsä. Ja hän vetää verkkosukkahousut jalkaan ja menee tanssimaan löytääkseen itselleen elättäjän. Paikka on täynnä miehiä, joilla on yksi mielessään: "Kuka illan päätteeksi ottaa suihin? Kuka on helpoin? Kenestä saisi parhaat kiksit? Kuka on vihaisin? Kuka on rivoin? Kuka on kuvottavin? Kenellä ei vielä ole mitään hajuakaan elämästä maapallolla, tai siinä haisevassa kapakassa, jossa nainen koettaa unohtaa isänsä kullin maun suussaan." Eli seuraava isi. Seuraava kulli. Seuraava järjetön houkka, joka osaa vain tyrkyttää itseään: "Ota minut. Ota minut. Ota minut"

07:37

Kaksi siskoa me tunnemme hyvin. Voi sitä kiimaa. Sitä kiiman määrän. Molemmat ladattuna täyteen. Toinen puree. Toinen nuolee. Toinen kuolaa perään. Tekee kaikkensa. Toista saa hakata. Toisen hakatessa nautinto nousee huippuunsa. Me tunnemme kaksi siskoa. Kumpikaan ei elä kovin kauaa ilman isinsä hyväntahtoista järjettömyyttä. Kumpikaan ei elä ilman taistelua miehestä. Yhdestä miehestä. Yhdestä kainalosta. Yhdestä hetkestä lämpöpatterin valheiden suojissa. Valheiden, jonka jokainen nainen uskoo, kun vain saa ne kuulla. Patteri.

Kaksi siskoa me tunnemme. Toinen on idiootti. Toiselta saa aina kun haluaa. Toinen antaa aina saadakseen lisää miehiä haaremiinsa. Kyllä, me osaamme Raamatun ulkoa edes takaisin: Isabel syötetään koirille kaupungin ulkopuolella ja Raakel antaa jalkavaimon synnyttää lapsensa. Me osaamme tarut. Mutta me emme olleet varautuneet elämään viimeisiä aikoja, kun kaikki tarut puhkeavat elämään. Me tunnemme kaksi siskoa. Ja me toivomme, ettemme olisi maistaneet kuolemaa. Kuoleman pano. Kuoleman se toi, eikä mitään muuta. Me tunnemme oman siskomme. Mutta me emme välitä häntä tuntea. Kiima.

07:43

Mutta me emme tunne miestä. Mies on meille täysin käsittämätön pakkaus. Kuka tuntee miehen? Tunteeko joku miehen? Voiko joku ikinä koskaan tuntea todella miestä? Jos mies tykkää naisesta, se on valtionvihollinen. Jos mies runkkaa yksin kyyneleet silmissä se on nainen. Jos mies kiertää mieluummin kaukaa raiskaukset, kuin istuu samaan pöytään varkaiden kanssa, se on silloin kisuli, kisuli, jota voi vedättää auton perässä, ja lopulta polttaa tulessa. Valtionvihollinen, häntä emme tunne. Valtion tunnemme. Varkaiden, pillujen, joukkoraiskausten, äidin pikkupoikien maailman, jotka odottavat ja odottavat, että pääsevät viimein siihen ikään, että viimeinkin ovat itse niskan päällä. Pelottava mies. Pelottava.

Lapsen maailmaa katsellessa toivoisi tuntevansa miehen. Toivoisi, että pääsisi selville laadun ja määrän erosta. Onko paljon enemmän kuin vähän, mutta hyvää? Onko valtavat määrät enemmän kuin yksi, mutta onnistunut? Onko 6 miljoonaa elävältä mätänevää enemmän kuin yksi tuore ja elinvoimainen? Lapsen maailmaa katsellessa joskus tekisi mieli alkaa puristaa kovaa. Puristaa kovempaa. Puristaa ja pitää kiinni. Ja toivoisi kuulevansa sanan: "Älä anna periksi. Juokse henkesi edestä. Juokse, äläkä koskaan anna saastoille periksi."

Lapsen maailmaa katsellessa, me keskitymme siihen, että kätemme ja jalkamme pysyisivät ristissä. Me rukoilemme voimaa kestää vielä sekuntti katsella lasta. Me rukoilemme voimaa, että kestämme vielä yhden hymyn käymättä kiinni. Me rukoilemme voimaa, että voimme istua kuin ihminen eikä eläin, voimaa seistä suorana eikä madella maassa kuin mato, jonka ainoa työ on kaivaa itsensä maan sisään häpeämään velttouttaan odottaessaan seuraavaa ruumista, jota alkaa kalvaa. Me rukoilemme voimaa, että me pystyisimme pitämään vastarintaa pahalle, kun raha alkaa haista ja meille luvataan mitä tahansa, kaikki mitä maan päällä on, että me voisimme lepuuttaa käsiämme hetken ajan, päästää miekasta irti ja hengittää rauhassa, vailla piinaavaa tietoisuutta, että paha pitää majaa maailmassa.

Mutta ei, me emme anna periksi. Me emme koskaan luovuta. Pahalle emme anna periksi. Me tuhoamme sen, kuin kissan, jota vedättää auton perässä ja lopulta polttaa tulessa. Eikö vain? Me emme voi tuntea miestä. Mutta me tunnemme järjen, joka asuu lihassa. Lihan voima. Lihan kyvyt. Lihan lahjakkuudet. Lihan suurin nautinto: Tiikerit, leijonat, pedot, voimat: "Kuka on voimakkain. Tunnusta! Tunnusta! Kuka on peto! Kuka on suurin! Kuka tuhoaa eniten!" Lihan logiikka. "Huuda kipua, huora!! Huuda, kuin pelkäisit. Huuda pelkoa ja vapise" Mikä on lihan logiikka? Kuka on suurin?

07:55

Häntä emme tunne. Mutta kyllä, jos katsomme tarkkaan, niin hän on äitinsä rattopoika ja isänsä sätkynukke. Jos katsomme oikein tarkkaan peilin kautta, hän on täydellinen kopio isästään: valtionvihollinen.